Hallitus esittää hyvinvointialueille 500 miljoonan euron lisärahoitusta, jolle kieltämättä kova tarve.
Hyvinvointialueiden paremman talouden hallinnan kannalta olisi hyvä, että seuraava eduskunta päättäisi alueiden verotusoikeudesta.
Niin kutsuttua maakuntaveroa on turhaan demonisoitu. Sen ei suoraa tarvitse tarkoittaa verotaakan kasvamista, koska se osin korvaisi muita veroja. Verotusoikeuden myötä alueet saisivat paremmat vaikutusmahdollisuudet omaan toimintaansa. Silloin myös äänestäjillä olisi enemmän valtaa hyvinvointialueen suunnasta.
Aluevaaleissa alueen asukkaille pitäisi antaa mahdollisuus päättää myös siitä halutaanko matalampia veroja ja suppeampia palveluita vai korkeampia veroja ja esimerkiksi laajempia ennaltaehkäiseviä palveluita. Eikö juuri tämän kaltaiset kysymykset pitäisi ratkaista vaaleissa? Nyt talouden raamit asetetaan aivan muualla kuin hyvinvointialueella.
Vastuullisesta talouspolitiikasta puhuttaessa voisi kysyä, miten se on mahdollista, jos vastuuta ei ole rahan keräämisestä, ainoastaan sen jakamisesta?
– Valtuustoryhmän puheenjohtaja Perttu Jussila