Parempaa päihdehoitoa Pirkanmaalle

marras 20, 2025

Lehdissä kirjoitetaan paljon päihteiden käyttäjistä ja ongelmista esimerkiksi katukuvassa. Tapaan myös paljon päihderiippuvaisia ihmisiä omassa työssäni ensihoitajana. Päihdesairauksista kärsivät ihmiset kokevat paljon ennakkoluuloja, stigmatisointia ja myös huonoa kohtelua niin julkisesti kuin myös terveydenhuollossa. Sairauksia on monenlaisia ja ihminen on yhtä arvokas ja yhdenvertainen on hänellä syöpä, jalka murtunut tai päihderiippuvuus tai mielenterveyden häiriö tai joku muu sairaus.

Kysyn yleensä potilailtani mikä on aiheuttanut päihteiden haitallista käyttöä. Kukaan ei lapsena tai nuorena päättänyt, että minusta tulee esimerkiksi alkoholisti. Kaikilla on ollut unelmia tulla opettajaksi, lentäjäksi, lääkäriksi. Monesti taustalla on kiusaamista, käsittelemättömiä traumoja, riittämätöntä tukea, avioeroja, yksinäisyyttä. Monet kokevat edelleen, että heitä ei kuunnella tai ei uskalleta kertoa taustoja, koska pelätään, että niitä ei oteta todesta.

Päihderiippuvuus voi olla fysiologista tai psykologista. Usein se on molempia. Tiedän työni kautta monta mielenterveysongelmista kärsivää ihmistä, joka pyrkii helpottamaan oireita päihteiden avulla, mutta he eivät saa apua ennen kuin päihteidenkäyttö on saatu kuriin. Toisaalta moni päihteidenkäyttäjän mielenterveyden haasteet pahenevat päihteiden käytön takia. Päihdehuoltolaki mahdollistaisi tahdosta riippumattoman hoidon liiallisen päihteiden käytön takia, mutta tämä lain suomaa mahdollisuutta ei jostain syystä käytetä Suomessa. Itse olen tätä työssäni ehdottanut useammalle lääkärille tapauksissa, jossa kriteerit olisivat täyttyneet, mutta lääkärit eivät ole tähän suostuneet.

Lisäksi on turvattava riittävät tuet myös akuuttihoidon jälkeiseen aikaan. Teen väitöskirjaa Pirkanmaalla olleesta mielenterveysambulanssipilotista, jossa kohdattiin myös paljon päihteidenkäyttäjiä. Suurimmalla osalla ambulanssin kohtaamista potilaista ei ole ollut riittävää tukea arkeen tai he eivät ole saaneet hakemaansa hoitoa. Tähän tarvitaan muutos. Paremman päihdehoidon takaamiseksi kerätään parhaillaan nimiä kansalaisaloitteeseen: ”Päihdehoidon uudistaminen vaikuttavuuden parantamiseksi Suomessa” Voit tutustua aloitteeseen ja allekirjoittaa sen täältä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/15807

Annetaan jokaiselle sairastuneelle paras mahdollisuus parantua ja päästä takaisin yhteiskuntaan. Se on myös taloudellisesti tärkeää. Moni on päässyt eroon päihteistä ja elämän laatu on parantunut. Monella on myös intoa ja halua päästä eroon päihteistä. Annetaan siihen mahdollisuus, eikä syyllistetä retkahduksista. Tärkeintä on kohdata kaikki yhdenvertaisina ihmisinä, koska ihminen on ihmiselle ihminen.

Henri Backman, aluevaltuutettu