Hyvinvointialueen strategian yksi kärkiteema on yhdenvertaiset, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut. Tavoite on hyvä ja inhimillisesti sekä taloudellisesti kannatettava. Ennaltaehkäisy ei tällä hetkellä kuitenkaan hyvinvointialueella toteudu tavoitteen mukaisesti. Painopiste ei ole riittävästi ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa puuttumisessa, pikemminkin kustannuksiltaan vähäisiä mutta vaikuttavia palveluita on säästöpaineissa karsittu. Ammattilaisten työkuorman kasvaessa ei varhaiseen puuttumiseen ja asioihin tarttumiseen varhaisessa vaiheessa ole riittävästi aikaa.
Lapsiperheiden sosiaalipalveluissa on nähtävissä se, mitä pahimmillaan voi tapahtua, kun tukea ja palveluita ei ole saatu riittävän ajoissa tai riittävän kattavasti. Liian moni lapsi ja nuori joutuu elämään kuormittavissa tilanteissa liian pitkään.
Yksi esimerkki lapsia ja nuoria voimakkaasti kuormittavista tilanteista on pitkittyneet ero- ja huoltoriidat. Huoltoriidat näkyvät enenevässä määrin lasten ja nuorten palveluissa. Huoltoriidat ja vaativat erotilanteet tulevat yhteiskunnalle myös kalliiksi. Kokonaiskustannuksia yhteiskunnalle on vaikea arvioida, mutta eräiden arvioiden mukaan huoltoriitojen vuosikustannukset yhteiskunnalle ovat yhteensä noin 27-40 miljoonaa euroa. Näihin kustannuksiin sisältyy käräjäoikeuden työskentely, sosiaalitoimen sopimuspalvelut ja olosuhdeselvitykset, oikeudenkäyntien asiamieskulut, hovioikeuden työskentely ja lastensuojelun kulut. Taloudelliset kustannukset ovat siis yhteiskunnalle isot ja inhimilliset kustannukset tietysti vielä isommat. Lisäksi vanhempien pitkittynyt huoltoriita on haitallinen lapsen mielenterveydelle pitkälle aikuisuuteen saakka. Pitkittyneiden vakavien huoltoriitojen vuoksi on lapsia jouduttu jopa sijoittamaan.
Jotta strategian mukainen ennaltaehkäisy ja vaikuttavuus toteutuisivat on huolehdittava siitä, että perustason ja matalan kynnyksen palvelut saavat riittävät resurssit niin sosiaalipalveluissa kuin terveyspalveluissakin. Hyvinvointialueen strategiassa todetaan, että tärkeintä on ihminen. Inhimillisyyden lisäksi on myös taloudellisesti järkevää pyrkiä tukemaan perheiden hyvinvointia jo ennen kuin tilanteet pääsevät kriisiytymään.
– Aluevaltuutettu Anita Huhtala

