Julkisessa keskustelussa toistuu säännöllisesti väite sote-sektorin huonosta johtamisesta. Se hämmentää, sillä näen ympärilläni sosiaalialalla paljon erinomaisia johtajia sekä hyvää johtamista. Näen paljon esihenkilöitä, jotka antavat kaikkensa. He koittavat tunnollisesti saada jokaisen To do -listan kohdan ruksittua ja kaikki suunnitelmat ja raportit laadittua sekä jokaiseen työvuoroon puuttuvat työntekijät hankittua. Yrittävät. Koittavat. Venyvät.
Samaan aikaan näen ympärilläni todella paljon myös uupuneita sote-johtajia, niin julkiselta kuin yksityiseltä sote-sektorilta, hyvin erilaisista organisaatioista. Mihin johtajien työaika kuluu kun tuntuu ettei työn kehittämiseen ja siihen varsinaiseen johtamiseen ole riittävästi aikaa?
On aika pysähtyä etsimään tilanteen juurisyitä. Meidän tulisi porautua systeemin rakenteisiin. Jos rakenteet toimivat, ei yksittäisen ihmisen tarvitse venyä kohtuuttomasti. Vanhan johtamisen muistisäännön mukaan rakenteista muodostuu 90% ja ihmisistä loput 10%. Tilanne ei voi johtua siis vain huonoista yksilöistä, vaan ongelman syyt on järjestelmässä ja sen rakenteissa.
Itsekin sote-yksikön johtajana en puolustele nyt oman johtajuuteni puutteita, vaan toivon keskustelua siitä miten rakenteita voidaan kehittää. Emme saa tyytyä ylläpitämään kyynistä stereotypiaa huonoista sote-johtajista. Kukaan kun tuskin on lähtenyt sote-puolenkaan johtoon ajatuksella hoitaa työnsä mahdollisimman huonosti.
Mikä hyvää työtä siis estää? Mikä uuvuttaa? Miten varmistamme, että myös lähijohto voi tehdä arvopohjaista, ettisesti kestävää työtä? Miten poliittisella päätöksenteolla meidän pitäisi ja voisimme tähän vaikuttaa?
Jokainen työntekijä ansaitsee hyvää johtamista ja sen toteuttamisen pitää olla mahdollista myös sote-sektorin rakenteissa.
Sanna Piitulainen, varavaltuutettu