Vammaispalveluiden lähtökohtana tulee olla ihmisen tarpeet, ei säästöpaineet. Oikea-aikainen ja riittävä tuki ei ole ylimääräinen menoerä, vaan edellytys ihmisarvoiselle elämälle ja osallisuuden toteutumiselle.

Elämme parhaillaan uuden vammaispalvelulain siirtymäaikaa. Siirtymäajan puitteissa vammaispalveluiden asiakassuunnitelmat tulee uusia vuoden 2027 loppuun mennessä. Asiakassuunnitelmassa määritellään henkilön palveluntarve sekä tarvittavat palvelut. Uusi laki toi valikoimaan uusia palveluita, mutta palvelunkäyttäjille myös huolen olemassa olevien palveluiden menettämisestä.

Kenenkään ei pitäisi joutua pohtimaan, uskaltaako lähteä päivittämään muuttunutta palveluntarvettaan palveluiden menettämisen pelossa. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään palvelujensa muuttuvan niin, ettei niillä enää pärjää. Palvelut ovat elämää varten. Toimivat vammaispalvelut ovat ihmisoikeuskysymys.

Huolena on noussut esiin esimerkiksi se, että aiemmin vammaispalvelulain perusteella myönnettyjä palveluita myönnettäisiin jatkossa sosiaalihuoltolain perusteella. Ei nimittäin ole pieni ero, saako esimerkiksi sosiaalihuoltolain mukaista kotihoitoa vai vammaispalvelulain mukaista henkilökohtaista apua.

Kotihoito painottuu hoivaan ja huolenpitoon, kun taas henkilökohtaisen avun tarkoitus on mahdollistaa itsenäinen elämä. Toisen tehtävänä on tukea kotona selviytymistä, toisen mahdollistaa osallisuutta yhteiskuntaan, kuten työntekoa tai opiskelua. Molemmille palveluille on paikkansa. Kotihoidolla ei kuitenkaan voi korvata henkilökohtaista apua. Ne ovat eri palveluja eri tarkoituksiin.

Yhteiskunnan mitta näkyy siinä, miten se kohtelee ihmisiä, jotka tarvitsevat tukea arkeensa. Koska tahansa voi olla kenen tahansa meistä vuoro olla tuen tarpeessa. Mikä sinulle silloin olisi merkityksellistä? Mihin voisit tyytyä ja mikä olisi sinulle ihmisarvoisen elämän kynnyskysymys?

Nämä palvelut eivät ole luksusta. Ne ovat elämän edellytys.
Sanna Piitulainen, varavaltuutettu