Terveiset Vihreästä puheenjohtajapäivästä

helmi 8, 2016

Vihreiden yhdistysten puheenjohtajat kokoontuivat launtaina 6.2. Helsinkiin puheenjohtajapäiville. Tilaisuudessa kuultiin niin puheenjohtajiston hyviä linjapuheita, pohdittiin kuntavaalien siirtoa kuin käytiin strategiaa läpi.

Pirkanmaalaiset puheenjohtajat osallistuivat ahkerasti, mistä lämmin kiitos jokaiselle paikalla olleelle.

Linjapuheissa kuultiin turvapaikanhakijoista, taloudesta ja saamelaiskysymyksestä

Puheenjohtaja Ville Niinistö otti painokkaasti kantaa humaanimman ja historiatietoisemman maahanmuuttokeskustelun puolesta. Niinistö peräänkuulutti kansainvälisistä sopimuksista kiinni pitämistä, sillä ne ovat paitsi heikompiosaisten ihmisten myös Suomen kaltaisen pienen kansan turva.

Puheessa Niinistö esitti myös kaksi konkreettista ehdotusta turvallisuudentunteen parantamiseksi: poliisiin on voitava luottaa ja määrärahat tehokkaaseen kenttätyöhön tulee turvata. Niinistö myös muistutti poliisin tasa-arvotyöstä ja monikulttuurisuuden tuntemisesta:

”Poliisin on vahvistettava entisestään suvaitsevaisuus- ja tasa-arvotyötään. Poliisien työssä eri kulttuuritaustojen tuntemus on yhä tärkeämpää, nyt monet maahanmuuttajanuoret kokevat poliisin niin etäiseksi. – – Mitä paremmin poliisi edustaa myös koostumukseltaan suomalaisen yhteiskunnan kirjoa, sitä helpompi sen on ansaita kaikkien suomalaisten luottamus ja hoitaa työtehtäviään asiantuntemuksella.”

Koko puheen voit lukea täältä: https://www.vihreat.fi/artikkeli/2016/02/ville-niinisto-naina-aikoina-suomi-tarvitsee-kansallisia-instituutioitaan

Omat puheenvuoronsa pitivät myös varapuheenjohtajat Maria Ohisalo, Touko Aalto ja Hanna Halmeenpää.Ohisalo muistutti puheessaan, ettei hyvinvointiyhteiskuntaa pidä korvata hyväntekeväisyysyhteiskunnalla. Ohisalo moitti hallitusta eriarvoisuuden unohtamisesta: eriarvoisuus mainitaan valtioneuvoston sivuilla nykyhallituksen aikana kolmesti, kun taas kilpailukyky mainitaan peräti 174 kertaa. Hyvinvointivaltio kaipaa kuitenkin uudistamista: tämä työ pitäisi nähdä sosiaalisena investointina.

Koko puheen voit lukea täältä: http://www.mariaohisalo.fi/2016/02/08/puhe-vihreilla-puheenjohtajapaivilla-6-2-2016/

Aalto kritisoi Suomessa käytävää talouspoliittista keskustelua siitä, miten kotitalouden ja yritystalouden termeillä puoskaroidaan julkisesta taloudesta käytävää keskustelua.

”Tuntuu siltä, että kukaan ei ole kuullut, että talous koostuu aina julkisesta, yksityisestä ja ulkomaansektorista, jotka summautuvat nollaan. Valitettavasti järjettömästä talouskeskustelusta on seurannut järjetöntä talouspolitiikkaa.”

Koko puheen voit lukea täältä: http://toukoalto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211414-jarjeton-talouspuhe-on-johtanut-jarjettomaan-talouspolitiikkaan

Hanna Halmeenpää vaati puheessaan Suomea ratifioimaan saamelaisten oikeudet vahvistavan ILO169-sopimuksen.Halmeenpää ampui alas vääriä luuloja sopimuksen seurauksista. Ne eivät saa vaarantaa Euroopan ainoan alkuperäiskansan asemaa.

Lisää puheesta täällä: https://www.vihreat.fi/artikkeli/2016/02/vihreiden-varapuheenjohtaja-hanna-halmeenpaa-suomen-turvattava-saamelaisten-oikeudet-ratifioimalla-ilo-169-sopimus

Kuntavaalit siirtyvät, mutta ehdokashankinta ei seisahdu

Puoluesihteeriten muodostama työryhmä on ehdottanut kuntavaalien siirtämistä lokakuulle 2017. Aiemmin kuntavaaleja siirrettiin keväälle 2017, koska kevään ajateltiin ajankohtana olevan vaaleille otollisempi. Nyt tehty siirto tarkoittaa, että valtuustojen kaudet pitenevät peräti kokonaisella vuodella.Lisää siirron ongelmallisuudesta voit lukea puoluesihteeri Lasse Miettisen blogista: http://lassemiettinen.fi/huonoista-vaihtoehdoista-huonoin/

Kuntavaalien siirto tarkoittaa muutamia muutoksia kuntavaalikampanjan aikatauluun. Ehdokashankintaa ei kuitenkaan ole syytä keskeyttää, vaan sitä tehdään täydellä teholla jo keväällä 2016! Kun kesän jälkeen palataan työn pariin, on kuntavaaleihin nimittäin enää vuosi aikaa — ja osan siitäkin ajasta tulee viemään maakuntavaalien pohtiminen.Vaalien siirrossa on paitsi rutkasti huonoa myös hieman jotain hyvää. Tämä tarjoaa vihreille mahdollisuuden saada enemmän ehdokkaita ja monessa kunnissa tavoitteet täysistä listoista ovat vähäsen lähempänä. Samalla käytäntöjä ja puitteita ehdokkaiden tukemiseen on mahdollista laittaa kuntoon hieman maltillisemmalla aikataululla.

Tulevat kuntavaalit ovat äärimmäisen tärkeät. Tulevat valtuustot nimittäin määrittelevät kuntien tehtävät ja luonteen uudelleen tuleviksi vuosikymmeniksi. Vihreiden vaalivoitto kuntavaaleissa on lähidemokratian, kestävän kehityksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden voitto. Nyt jos koskaan on aika lähteä ehdolle ja pyytää muutama muu mukaan.

Sopivia tyyppejä ehdokkaaksi voi ehdottaa täällä: https://www.vihreat.fi/ehdokasehdotus

Strategiatyö eteneePuheenjohtajapäivässä pohdittiin strategiaa kohdehenkilöiden kautta. Listattuna oli erilaisia kohdehenkilöitä, joita vihreät voisi puhutella. Piireittäin ja yhdistyksittäin käytiin läpi sitä, millaisia toiveita ja tarpeita henkilöillä voisi olla ja miten niihin voidaan vastata.

Strategiatyö jalkautuu piireihin helmi-maaliskuun aikana. Myös Pirkanmaalla on luvassa strategiatyöpaja, jossa juuri sinä pääset antamaan oman panoksesi puolueen tulevaisuuteen!

Strategia hyväksytään puoluekokouksessa Lahdessa toukokuussa 2016.

Ville Hämäläinen
Pirkanmaan vihreiden puheenjohtaja

 

Näyttökuva 2016-02-08 kello 19.32.04

Puheenjohtaja Ville Niinistö huomautti, että Yleä tarvitaan nykyisinä aikoina turvaamaan riippumaton tiedonsaanti.

 

Näyttökuva 2016-02-08 kello 19.31.54

Touko Aalto moitti Suomen talouspoliittista linjaa Saksan peesaamisesta.

 

Puoluesihteeri Lasse Miettinen muistutti päätössanoissa, että maailmaa muutetaan myös oppositiosta käsin ja kunnanvaltuustoissa.

Puoluesihteeri Lasse Miettinen muistutti päätössanoissa, että maailmaa muutetaan myös oppositiosta käsin ja kunnanvaltuustoissa.