Ennaltaehkäisy tärkeää eriarvoistumisen ja syrjäytymisen pysäyttämisessä

Sonja Koto, 33-vuotias lääkäri ja kaupunginvaltuutettu Kangasalta, on valittu Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi Pirkanmaalla. Kuntavaaleissa suuren äänimäärän kerännyt Koto on Kangasalan sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja. Hän on myös Pirkanmaan Vihreiden hallituksen jäsen ja Kangasalan Vihreiden varapuheenjohtaja.

Koto on perusterveydenhuollon asiantuntija ja puolestapuhuja.
”Terveyskeskuksissa tehdään pienillä resursseilla arvokasta työtä. Tutkimusten mukaan Suomen terveydenhuolto on laadukasta ja kustannustehokasta, mutta hoitoon pääsyn suhteen ihmiset ovat varsin eriarvoisessa asemassa.”
Terveyserojen kasvu onkin Kotoa huolestuttava ilmiö. Hän korostaa ennaltaehkäisyn tärkeyttä ja työtä monella eri rintamalla eriarvoistumisen ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Kahden pienen lapsen äitinä Koto kokee työelämän tasa-arvon ja perhevapaauudistuksen tärkeinä. Tasa-arvoa on parannettava ja vapaita jaettava vanhempien kesken tasaisemmin.
”On sekä lasten että vanhempien etu, että isät osallistuvat yhä enemmän lasten kasvatukseen ja hoitoon.”

Tällä hetkellä ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurin kohtalonkysymys. Toimia ilmaston lämpenemisen estämiseksi tarvitaan pikaisesti ja Koto on valinnut toiminnan tien ahdistuksen sijaan.
”Haluan, että lapsemme ja lapsenlapsemmekin pääsevät nauttimaan tästä kauniista planeetasta.”

Tutustu Sonjan ajatuksiin täällä: https://www.facebook.com/sonjakoto/

Älyä ja empatiaa ehdolla eduskuntaan!

Uusimpia lisäyksiä pirkanmaalaisten vihreiden eduskuntavaaliehdokkaiden joukkoon on Ninni Pehkonen. Ninni on 38-vuotias filosofian maisteri Tampereelta. Yliopistossa hänen pääaineensa oli kirjallisuus, sivuaineena muun muassa tiedotusoppi. Vuonna 2010 Ninni aloitti työt Animaliassa, josta hän on hoitovapaalla aluepäällikön tehtävästä. Hän on myös tehnyt kustannustoimittajan ja tiedottajan töitä sekä työskennellyt lasten ja nuorten parissa.

Ninni inspiroituu teatterista, elokuvista, musiikista ja kirjoista, nauttii valokuvaamisesta sekä hyvästä kasvisruoasta. Vapaa-aikansa hän viettää perheen, rescuekoiran sekä rakkaiden ystävien kanssa. Ninni unelmoi pitkistä reppureissuista ja vanhoista huviloista. Hyväntekeväisyysjärjestöillä on erityinen paikka hänen sydämessään.

“Kansanedustaja tarvitsee älyn lisäksi empatiaa, jotta kuulluksi tulevat myös he, joita ei kuulla tai joita ei muisteta kuunnella, kuten eläimet, lapset ja nuoret, ikäihmiset, vähemmistöjen edustajat, pätkätyöläiset sekä maahanmuuttajat”, Ninni luettelee. Hänen mukaansa hyvä kansanedustaja näkee kaikki yksilöinä, joilla on itseisarvo ja joista tulee huolehtia yhdenvertaisesti. Eläin- ja ihmisoikeuksiin liittyvien epäkohtien lisäksi Ninni haluaa puuttua ripeästi ympäristöongelmiin. “Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden hupeneminen eivät odota parempaa taloustilannetta vaan maapallon puolesta on toimittava nyt”, hän toteaa.

Ninni Pehkonen on jakanut vihreät arvot lapsesta asti. Omat lapset ovat hyvä motivaattori sille, että hän haluaa tehdä jatkossakin työtä puhtaan, turvallisen, tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen Suomen eteen.

Tutustu Ninnin ajatuksiin hänen blogissaan!

#vihreät #eduskuntavaalit #pirkanmaa

Tiina ehdolla Lempäälästä eduskuntaan!

Tiina Wesslin on lempääläläinen yhteiskuntatieteiden maisteri, kunnanvaltuutettu ja Tampereen yliopiston tiedottaja. Vapaa-aikanaan hän soittaa ja laulaa punkrock-bändissä ja harrastaa puutarhanhoitoa.

Tiina puolustaa laadukasta ja kannustavaa varhaiskasvatusta ja koulutusta turvallisessa ympäristössä, jossa kiusaamiseen puututaan tehokkaasti ja jossa tarjotaan riittävää erityistukea sitä tarvitseville lapsille.
– Jokaiselle nuorelle pitää tarjota maksuton toisen asteen koulutus ja sen jälkeen yhdenvertaiset mahdollisuudet opiskeluun riittävän opintotuen turvin, hän sanoo.

Tiina haluaa taata sairauden, vamman, liikuntarajoitteiden tai iän vuoksi erityistä apua tarvitseville riittävät ja laadukkaat hoito- ja hoivapalvelut – avuntarvitsijan varallisuudesta riippumatta.

Hän on myös väsymätön ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin puolestapuhuja.
– Energiatehokkuus ja uusiutuva energia, ympäristöarvot huomioiva maa- ja metsätalouspolitiikka, kattavat ja joustavat joukkoliikenneratkaisut, haittaverot, luomu- ja kasvisruuan suosiminen julkisissa ruokapalveluissa, eläinkokeiden käytön minimointi, tiukka eläinsuojelulaki ja -valvonta, Tiina luettelee ympäristö- ja eläinsuojelutavoitteitaan.
– Sen sijaan, että leikataan heikompiosaisilta, koulutuksesta, opiskelusta ja ympäristön ja eläinten hyvinvoinnista, säästöjä saadaan mm. luopumalla ympäristölle haitallisista tuista. Tällaisia ovat mm. liikenteen, turpeenpolton ja fossiilisen energian miljardiluokan tuet ja verohelpotukset.

Voit tutustua Tiinaan ja hänen ajatuksiinsa tarkemmin osoitteessa www.tiinawesslin.green

Tiinan löydät myös Facebookista: Eduskuntavaaliehdokas Tiina Wesslin – Lempäälän vihreät
#pirkanmaa#eduskuntavaalit #vihreät

Piila Paalanen ehdolla eduskuntaan

Piila Paalanen on 46-vuotias opettaja. Piilalla on pitkä, yli 20 vuoden kokemus yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Lempäälässä, Hakkarin koulussa. Lisäksi Piila toimii myös koulun vararehtorina. Toiselta ammatiltaan hän on sairaanhoitaja. Tällä hetkellä Piila on Nokian kaupunginvaltuuston puheenjohtaja sekä Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän 2.vpj.

Piila lähti politiikkaan mukaan noin 15 vuotta sitten, koska halusi erityisesti vaikuttaa koulutuspolitiikkaan, ihmisten hyvinvointiin ja ekologisen kunnan kehittämiseen.

Piila tärkeimmät teemat eduskuntavaaleissa ovat koulutus, ympäristö, hyvinvointi sekä työllisyys.
Piila tuntee työnsä kautta monipuolisesti koulutusjärjestelmän ongelmat ja haasteet. Hänen mielestään panostus varhaiskasvatukseen ja koulutukseen, on Suomen tärkein menestys- ja hyvinvointitekijä. Koulutusleikkaukset tulee palauttaa kaikille koulutusasteille aina varhaiskasvatuksesta yliopistoihin. Toinen tärkeä asia on ilmastonmuutoksen pysäyttäminen. Tähän tarvitaan sekä kansallisia että kansainvälisiä päätöksiä. Nyt on viimeinen hetki toimia, jotta voimme jättää tuleville sukupolville elinvoimaisen maapallon. Piila tuntee hyvin sote-alan haasteet sairaanhoitajan ammattinsa näkökulmasta. Hyvinvointi ja tasa-arvo ovat jokaisen perusoikeuksia ja niistä tulee huolehtia.

Piila on tarmokas, aktiivinen ja täydellä sydämellä työtään tekevä nainen. Vapaa-aikana Piilan löytää usein avantosaunan lauteilta, kuntosalilta tai metsäpolulta mäyräkoiran kanssa. Tärkeä tuki ja rentoutumispaikka Piilalle on koti, jossa ovat puoliso ja lukioikäinen tytär.

Voit tutustua tarkemmin Piilaan ja hänen teemoihinsa: www.piilapaalanen.fi

Olli-Poika Parviainen ehdolle eduskuntavaaleihin!

Pirkanmaan vihreä kansanedustaja Olli-Poika Parviainen lähtee ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin. Hän linjaa itselleen tärkeiksi teemoiksi erityisesti koulutukseen satsaamisen, ympäristönsuojelun ja köyhyyden torjunnan

”Ensimmäinen kauteni eduskunnassa on osoittanut, että työ reilumman tulevaisuuden eteen ei ole helppoa, mutta se on äärimmäisen mielenkiintoista. Vaikka politiikka näyttäytyy usein vastakkainasetteluna, ratkaisuja haetaan monesti myös neuvotellen ja yhteistyön avulla myös yli puoluerajojen. Tämän koen erityisesti vahvuudekseni.”

Lue koko tiedote täältä.

Lisää vihreitä eduskuntavaaliehdokkaita Pirkanmaalle!

TIEDOTE 7.8.2018
Julkaisuvapaa heti

Vihreät nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita Pirkanmaalla piirijärjestön ylimääräisessä yleiskokouksessa.

Eduskuntavaaliehdokkaita nimettiin neljä. Ehdokkaista kaksi on tamperelaisia: ehdolle lähtee vihreän valtuustoryhmän 2. varapuheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen Olga Haapa-aho sekä kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsen ja opiskelija Merve Caglayan.

Tampereen ulkopuolelta ehdolle lähtevät vihreiden valtuustoryhmien puheenjohtajat niin Lempäälästä kuin Ylöjärveltä. Lempäälän ehdokas Tiina Wesslin on yhteiskuntatieteiden maisteri ja tiedottaja, ylöjärveläinen ehdokas Jenni Kiiskinen taas opettaja ja piirihallituksen jäsen.

”Maakuntavaalien toteutumisen ajankohdan ollessa epävarma keskitymme täysillä eduskuntavaaleihin valmistautumiseen”, kertoo piirijärjestön puheenjohtaja Perttu Jussila. ”Olemme nimenneet asiantuntevia ja innostuneita vihreitä ehdokkaita niin ympäri maakuntaa kuin kaupungistakin, ja lisää on vielä tiedossa.”

Yhteensä eduskuntavaaliehdokkaita on nyt asetettu yhdeksän. Vihreät asettavat Pirkanmaalla täyden ehdokaslistan eli 19 ehdokasta. Lisää ehdokkaita nimetään syksyn aikana.

Lisätietoja:

Perttu Jussila, Pirkanmaan Vihreiden puheenjohtaja
p. 050 411 8985