Piila Paalanen on 46-vuotias opettaja. Piilalla on pitkä, yli 20 vuoden kokemus yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Lempäälässä, Hakkarin koulussa. Lisäksi Piila toimii myös koulun vararehtorina. Toiselta ammatiltaan hän on sairaanhoitaja. Tällä hetkellä Piila on Nokian kaupunginvaltuuston puheenjohtaja sekä Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän 2.vpj.
Piila lähti politiikkaan mukaan noin 15 vuotta sitten, koska halusi erityisesti vaikuttaa koulutuspolitiikkaan, ihmisten hyvinvointiin ja ekologisen kunnan kehittämiseen.
Piila tärkeimmät teemat eduskuntavaaleissa ovat koulutus, ympäristö, hyvinvointi sekä työllisyys.
Piila tuntee työnsä kautta monipuolisesti koulutusjärjestelmän ongelmat ja haasteet. Hänen mielestään panostus varhaiskasvatukseen ja koulutukseen, on Suomen tärkein menestys- ja hyvinvointitekijä. Koulutusleikkaukset tulee palauttaa kaikille koulutusasteille aina varhaiskasvatuksesta yliopistoihin. Toinen tärkeä asia on ilmastonmuutoksen pysäyttäminen. Tähän tarvitaan sekä kansallisia että kansainvälisiä päätöksiä. Nyt on viimeinen hetki toimia, jotta voimme jättää tuleville sukupolville elinvoimaisen maapallon. Piila tuntee hyvin sote-alan haasteet sairaanhoitajan ammattinsa näkökulmasta. Hyvinvointi ja tasa-arvo ovat jokaisen perusoikeuksia ja niistä tulee huolehtia.
Piila on tarmokas, aktiivinen ja täydellä sydämellä työtään tekevä nainen. Vapaa-aikana Piilan löytää usein avantosaunan lauteilta, kuntosalilta tai metsäpolulta mäyräkoiran kanssa. Tärkeä tuki ja rentoutumispaikka Piilalle on koti, jossa ovat puoliso ja lukioikäinen tytär.
Voit tutustua tarkemmin Piilaan ja hänen teemoihinsa: www.piilapaalanen.fi