On meidän enemmistön vastuulla pitää huoli siitä, että osallistumista estävät ja rajoittavat rakenteet murretaan.

maalis 18, 2021

Tällä viikolla vietetään rasisminvastaista viikkoa. Rasismi on muutakin kuin väkivaltaa. Rasismi on rakenteita, jotka syrjäyttävät ja toiseuttavat. Toiseuttaminen voi olla vaivihkaista. Sitä, että nimen ja ihonvärin perusteella arvuutellaan ihmisen kotimaata. Sitä, että nimen tai ihonvärin perusteella tehdään oletuksia henkilön koulutustasosta tai osaamisesta.

Lähes jokainen muistanee lapsuudesta “vitsejä”, joiden on ymmärretty nyttemmin olevan loukkaavia ja leimaavia. Ajat muuttuvat ja hyvä niin. On tärkeää muistaa, ettei ole kysymys meidän oikeudestamme kertoa vitsejä. Kysymys on yhdenvertaisuudesta ja ihmisarvosta.

Rasismi nostaa kynnystä osallistua. Hyvien päätösten takana on moniääninen yhteisö, jossa erilaiset lähtökohdat ja näkökulmat tulevat aidosti esiin. Rakenteellisten ongelmien tiedostaminen ja muurien murtaminen ei ole keneltäkään pois, vaan se on kaikkien etu.

On tärkeää muistaa, ettei rasismin torjumista voi sysätä pelkästään vähemmistöjen harteille, vaan vastuu vähemmistöjen asemasta on aina ensisijaisesti enemmistöllä. On meidän enemmistön vastuulla pitää huoli siitä, että osallistumista estävät ja rajoittavat rakenteet murretaan.

Pirkanmaan Vihreiden puheenjohtaja Sonja Harmaala

Pirkanmaan Vihreiden varapuheenjohtaja Elisa Kivistö-Orjatsalo