Metsähallitus väistää vastuuta Siikanevan pitkospuiden kunnostuksessa 

maalis 23, 2026

Metsähallitus ilmoitti 19.3. sulkevansa Siikanevan soidensuojelualueen yleisöltä. Siikaneva on Pirkanmaan laajin yhtenäinen suoalue ja samalla maakunnan tärkein soidensuojelualue. Paikka on tärkeä ja ainutlaatuinen luontokohde itsessään, mutta samalla se on suosittu retkeily- ja vierailukohde niin paikallisille koululais- ja opiskelijaryhmille kuin kauempaa tuleville retkeilijöillekin. Samankaltaisen kohtalon koki Seitsemisen luonnonsuojelualueella Ylöjärvellä sijaitseva luontokeskus, jonka toiminnan Metsähallitus lakkautti vuonna 2024. Luontokeskus on ollut tästä lähtien myynnissä ja odottaa edelleen toiminnan jatkajaa. 

Metsähallitus perustelee Siikanevan sulkemispäätöstään pitkospuiden heikolla kunnolla, mutta sen sijaan, että pitkospuita kunnostettaisiin, on päätetty sulkea koko alue vierailijoilta. Päätös sulkemisesta on alueen retkeilyalan yrittäjien lisäksi yllättänyt myös Ruoveden kunnan. 

On myös tärkeä huomata, ettei kyse ole koko reitistön pitkospuiden huonosta kunnosta, vaan lyhyistä osista reittiä, joten kunnostuksen lykkäämisen ja käyttökiellon syyt tuskin ovat taloudelliset. Erikoiseksi päätöksen tekee myös se, että alueella olevat Jaarikanmaan laavu ja Vähäjärvenmaan tulentekopaikka ovat käyttövalmiudessa puuhuoltoineen. 

Sulkemispäätös on saanut lyhyessä ajassa runsaasti kritiikkiä, eikä syyttä. Päätös on tullut nopeasti, eikä siitä ole ollut ennakkokeskustelua edes Ruoveden kunnan kanssa, jossa suojelualue sijaitsee. Lisäksi monet pitävät sulkemista liioiteltuna toimena, koska kyseessä ei ole koko reitin turvattomuudesta. 

Metsähallituksen toiminta on pöyristyttävää ja herättää myös kysymyksen – mikä on Pirkanmaan ainutlaatuisen luonnon merkitys, kun arvokkaat luontokohteet ollaan valmiita sulkemaan näin heppoisesti. 

Laura Vänskä

Kaupunginvaltuutettu

Tampereen Vihreiden puheenjohtaja

Tampere

Marika Uusi-Illikainen

Kaupunginvaltuutettu

Pirkanmaan Vihreiden puheenjohtaja

Kangasala